Koivuniemi 911

Viime viikon maanantaina tulin muitten isosten ja nuorisotyöntekijä Mötsin kanssa Koivuniemen leirikeskukseen joskus yheksän aikoihin. Mun fiilikset oli, noh aika paskat. Ylipäätään koko leirille lähteminen, säännölliset ja määrätyt aikataulut ja pakollinen yhessä oleminen tuntu pakkopullalta, jota mulle syötetään väkisin. Tää on nyt mun toinen vuos isosena, enkä oo vielä kertaakaan ollu huonolla tai epäonnistuuneella leirillä, joten sen varjolla sain pidettyä lipun ainaki puolitangon yläpuolella. Tiesin, että meijän tuleva porukka on loistava jo pelkästään isosten puolesta. Yökkö ja kolme muuta vetäjää oli vielä kirsikkana kakun päällä. Leiriläisistä en tuntenu ennestään ketään ja se oli uutta mulle. Taas oli yks syy enemmän stressata, entäs jos en ookkaan semmonen isonen kun pikkuset haluaa, mitä jos joku menee pieleen ja ainut muisto mitä leiriläisille jää on ikävät oppitunnit, tylsät isoset ja tuskallinen viikko keskellä ei mitään. Kaikkia näitä asioita pyörittelen ennen leiriä ja vielä leirilläkin mun päässä.

Oltiin Jennan kanssa ainoot toisen vuoden isoset meijän seittemän hengen joukkueesta. Oltiin jo etukäteen varauduttu ottamaan vähän enemmän vastuuta. Ensimmäiset päivät meni multa ainakin lähes kokonaan ohi. En saanu mitään kontaktia leiriläisiin ja mua ahisti. Ahisti aivan helvetisti, halusin pois. Yhtenä iltana käytiin juttelemassa vetäjien kanssa ja se autto. Seuraavana päivänä kaikki oli jo paljon paremmin ja siitä saan kiittää eniten muita isosia ja mörönsyötti Miikaa, jotka jakso nauraa ja pitää positiivista ilmapiiriä yllä. Toinen iso kiitos kuuluu leiriläisille, joista varmaan moni alussa mietti että mikä hitto mää oon kun en puhu kenellekkään pikkuselle mitään, juoksen paikasta A paikkaan B ja suurinpiirtein kiroon kaikki syvinpään ja tulisimpaan helvettiin mikä löytyy.

Vierailupäivän, perjantain jälkeen kaikki alko menemään paremmin. Se että leiriläiset näki vanhempiaan ja kavereita leirin ulkopuolelta raikasti ilmapiiriä ja rikko monta muuria. Perjantain jälkeen koko leiriporukka alko tuntua yhtenäiseltä ja sillon viimestään oli semmonen tunne, että täällä on hyvä olla just näitten ihmisten kanssa. Kun ne alkukankeudet oli voitettu, en ois halunnukkaan lähtee jo 3 päivän päästä..
Viikonloppu meni hurjaa vauhtia ohite ja sitte oliki jo se pelätty sunnuntai-ilta. Viimenen ilta jonka sai viettää tällä porukalla näissä tunnelmissa. Se ilta oliki yks tunteikkaimpia.. Niinku aika usein, kynttilä lähti kiertämään ringin sisällä. Itku silmässä leiriläiset ja vetäjät kerto tuntemuksiaan leiristä, kiitti toisiaan ja voisin vaikka vannoa että aika moni olis halunnu pysäyttää ajan ainakin hetkeks. Ite ainakin olisin sen halunnu tehä. Haluun kiittää jokaista leiriläistä ja voin luvata ettei kenenkään kyyneleet menny hukkaan. Ainaki meille vetäjille niistä jokainen oli tärkeenä merkkinä siitä, että leiri oli ainakin osittain onnistunu. Tälläkin hetkellä yks jos toinenki suolanen vesipisara valuu mun poskilla, mut antaa valua. Ne on vaan onnenkyyneleitä, jotka on Koivuniemen 911 leirin osanottajien aikaansaannoksia. Kiitän ja kumarran mun puolesta ja vielä erikseen Suuri kiitos mötsille, joka toivottavasti luet tän. Niitä ohjeita ja sanontoja ei hetkeen unoha, joita viljelit meijän kaikkien päihin sinä aikana mikä saatiin yhessä viettää, kiitos♥

Viikko on nyt vierähtäny ja oon taas kotona. Sängyllä, jossa vasta viime viikon sunnuntaina jännitin alkavaa riparia. Takataskuun jäi taas paljon uusia asioita mitä opin, kourallinen uusia tuttavuuksia, ihania muistoja ja miljoona uutta syytä miks jatkaa isostoimintaa taas ens vuonna. UUUUZZZ leiri ja uuet itkut oottaa mua taas ens kesänä ja lisäks toivon että ens syksyn koulutuksissa saan nähä monta tän vuoden pikkusta. Isosen työ on rikkaus niinku Iina eilen iltahartaudessa sano, sen hienoutta ei voi ymmärtää ennenkun sen on ite kokenu.

Matkalla tutustumaan suureen tuntemattomaan. Matkalla oppimaan mikä on, tää maailma. Hei tyypit, katsokaa. Täällä eletään parasta aikaa, parasta aikaa. Tätä vuodetkaan ei pysty meiltä tuhoomaan. Luulla muuta ei kukaan saa. Täällä eletään parasta aikaa, parasta aikaa. Sitä ensin tuskin pystyin uskomaan..Yllättävän helppo onkin olla. Huomaan monen muun myös muuttuneen. Itsekään en ole aivan varma mitä musta kumpuaa. Tunnetta näin valtavaa. Hei tyypit, katsokaa. Täällä eletään parasta aikaa, parasta aikaa. Tätä vuodetkaan ei pysty meiltä tuhoomaan. Luulla muuta ei kukaan saa. Täällä eletään parasta aikaa, parasta aikaa. Sitten koitti kotiinlähdön aika. Ei kukaan pois tahtonutkaan. Tuun muistaan tän ajan ja paikan. Kyl me vielä kohdataan, yhdessä taas kuljetaan. Eikä meitä kukaan voi voittaa! Hei tyypit, katsokaa. Täällä eletään parasta aikaa, parasta aikaa. Tätä vuodetkaan ei pysty meiltä tuhoomaan. Luulla muuta ei kukaan saa.

KIITOS♥

Leiriä, leirin perään.

Juhuuu! Annan jälleen äänimerkkejä mun elossa olosta. Meikä tosiaan vielä toistaseks on elävien kirjoissa!  Viime viikonlopusta sen verran, että se meni taas kerran huippu isosten seurassa hasis - leirillä, joka jotain pieniä (ehkä vähän suurempiaki) asioita lukuunottamatta onnistu ihan hyvin. Eipähän ollu tekemisestä puutetta koko aikana! Perjantaina käytiin Hutungissa keilailemassa ennen ku suunnattiin Vesalan huudeille leireilemään. Lauantaina tehtiin piparkakkutaloja, syötiin ruokaa vidusti, laulettiin ja ulkoiltiin.. hyrr. Oon niin vuodenaikaihminen, että mun pukeutuminen syksyllä ja talvella ei nyt mitenkää suuresti eroo toisistaa, joten voin kertoo että mun kroppa suorastaan huuti sisälle sillon ku muut kirmas tyytyväisinä lumihangessa. Tää asia vitutti mua sitte koko loppu leirin ajan, koska tykkään ulkoilla ja riehua, mutta en tajunnu ottaa kunnon kamppeita mukaan. Tyydyin sitte naama norsunv*tulla seisomaan conssit jalassa ja kattomaan vierestä kun muitten silmät suorastaan loisti tuolle puuterilumen keskellä.. :( Kaikenkaikkiaan oli ihan hauska kokemus taas! Ehkäpä mää uskaltaudun uuestaan mukaan kevään leirilli pelleilemään. 

Huomenissa voisin esitellä teille mun uusimmat ja ehkä vähän vanhemmatki kirppalöydöt, joita en tänne blogin puolelle asti oo vielä saanu saatettua. Teillä on nyt vielä vuorokaus aikaa estää tän postauksen toteutus, jos ette tykkää että laitan ostoksista kuvia. Käyttäkää sitä ääntänne, sana on vapaa! Adio ja ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille, viettäkää mega kivat pikkujoulut! ;) 

Silti siinä sä kaikkien mukana huudat kovempaa

Istuin tänään bussissa, kuuntelin kaija koo - kaunis rietas onnellinen kappaletta ja mulle tuli tosi mystinen olo..   Nii mystinen, että jos se pieni maalaisjärjen poikanen, joka mun pääkopan syvimmässä kolkassa aina välillä kummittelee, ei olis ollu mua estelemässä, nii olisin aivan varmasti alkanu tanssia ja hyppiä tän biisin tahdissa ja laulaa tai tarkemmin huutaa näitä sanoja. "ja ihan todella ei ole rajoja nyt kun tanssitaan"

Se oli oikeestaan aika ahistavaa.. Ihan ku sulla ois ollu kahleet. Enkä ees ymmärrä ite miks mulle tuli semmonen tunne, tai miks se ahisti ?  Silti kaikkein vaikein ymmärrettävä asia tässä on se miten joku voi kirjottaa tälläsiä sanoja biisin ja sen jälkee joku vielä tulkitsee ne niin vakuuttavasti, että voit samaistua niihin aivan täysin. Mun kaikki karvat on ihan pystyssä ja iho on täysin kananlihalla. En kyllästy kaijan kappaleisiin varmaan ikinä ja pelottavinta on se että mun reaktio on aina sama. Ensin tulee mielettömän hyvä fiilis, sitte menee aalto koko kropan läpi ja oon taas karvat pystyssä. 

Jos mun pitäis valita joku kappale, minkä haluisin kuvastavan mun elämää se olis aivan varmasti joku kaijan tuotannosta löytyvä. Heh, Hassua miettiä näi syvällisesti musiikkia.. Tai varsinkin se että mää mietin näin syvällisesti. Mikähän nyt on pielessä ? Ja miks kirjotin sen just tänne ? Ehkä otan nyt suosiolla kylkiasennon ja mietin aamulla, että poistanko tän postauksen vai en. 

Btw. Kiitän tuhannesti taas kerran kaikkia ihania isos tovereita, joitten kanssa vietin jälleen kerran yhen uskomattoman viikonlopun Koivuniemessä. Kiitos♥

DIE MONDAY DIE

Tuhoon tuomittu maanantai! Sen joka keksi maanantain, kiroon syvimpään ja tulisimpaan helvettiin.. En tiiä mitään niin kankeeta ja kauheeta tapaa alottaa viikko kun maanantai ja köykänen 8h:n koulupäivä. Ei maistu ei. Alan olemaan entistä enemmän varmempi siitä että siirrän mun ahterin ja stressin ammattikoulun puolelle. Ei tää lukio nyt luista yhtään niinku olin toivonu.. :D Mun pitäis perjantaina palauttaa kirjaesittely "poika raidallisessa pyjamassa" kirjasta ja arvatkaapa kaks kertaa oonko alottanukkaan koko kirjaa ? No vittu en ole ja mikä on syynä ? Se että jyväskylän alueen ainoossakaan kirjastossa ei ole kyseistä kirjaa "vapaana" ja mun tuurilla tietenki kyseisestä kirjasta kertovat elokuvatki on lainassa. Sitten ku päätin varata yhen kirjan itelleni niin saan ilmotuksen, että voin noutaa sen sieltä ja sieltä _lauantaina_!! No sehän auttaa mun elämää aivan helvetisti, kun koko paska pitää palauttaa perjantaina..  Ei tää homma mee nyt ihan niinku leffoissa. Toivon kokoajan että keksin jonku päätähuimaavan ajatuksen ja saan tän pulman ratkastua tai muuten ei auta muu kun mennä selittelemään sille opettajalle että mun työ tulee vähän myöhässä. Siitähän se äidinkielen lehtori tykkää hyvää aivan varmasti. Oujeee! Kelloki on jo vaikka ja mitä, mun pitäs olla nukkumassa, mutta mietin jotai äikän kirjaa.. C'moon, nyt meikä luovuttaa. Yläpuolella on piristykseks muutamat ajatuksia kasaavat (?) ja hajottavat kuvat. Hyvää yötä♥

Dear monday,

I want to break up.

I'm seeing tuesday and

dreeming about friday.

Sincerelly, it's not me.

It's you. 

valveuntako vaan.

Hui saatana! Sain viimeöisestä painajaisunesta inspiksen kirjottaa.. Tai oikeestaan halusin tulla jakamaan sen karun fiiliksen teijän kanssa. Lähin siis joskus 22.00-23.00 välillä nukkumaan ja mun unenlahjoilla nukahin tavalliseentapaan alta 5min. Olin lukenu ennen nukkumaan menemistä jotain paranormaaleja asioista ja tapahtumia käsitteleviä keskusteluja internetin ihmeellisestä maailmasta. Muhun harvemmin vaikuttaa mitenkään negatiivisesti tommonen tai ei ainakaan painajaisunia oo ennen tarvinnu kattella vaikka mitä paranormal activityä oisinki kattonu. Päinvastoin oon just kiinnostunu kaikesta yliluonnillesta ja paranormaalista. Tällä kertaa se keskustelujen seurailu tais kuitenki saada mun päässä mielikuvituksn juoksemaan järkeä kovempaa. Unesta en paljookaan muista, mutta kaikki se vähä mitä mieleen jäi oli jotain todella ahistavaa. En pysty pukemaan niitä ahistavia välähyksiä jotka mielessä pyörii sanoiks, mut yritän saada mun yölliset fiilikset jotenki välittymään tän tekstin kautta teihin. Heräsin yöllä joskus puoli kahentoista, kahentoista välillä siihen että sain kaverilta viestin. Olin vissiin jonkunäkösessä valveunessa, kun pystyin vastaamaan siihen viestiin ilman ongelmia, mut samalla tuntu ku oisin vieläki ollu siellä unessa. Pyörin ja riehuin sängyssä, mun hengitys oli tiheetä ja raskasta. Muistan ku käänsin pään ikkunaan päin, musta tuntu et joku tummahahmo tuijottaa mua sen toiselta puolelta. Se on ehkä maailmankaikkeuden pelottavin tunne. Yritin nukahtaa uuestaan, mut joku mun pään sisällä pyöritti niitä painajaisen tapahtumia ja tuntu etten saa itteeni enää normaaliin uneen. Hetkee myöhemmin mun sängyn yläpuolella olevista valokuvakehyksistä se isoin ja painavin tippuu suoraan mun päähän :D En yöllä tajunnu yhtään mikä se oli, menin vaan paniikkiin ja muistan et mua pelotti. Aattelin että seki liittyy siihen uneen ja että joku haluaa satuttaa mua. Enempää en kuitenkaa kerenny asiaa puimaan mun päässä ku olin jo taas unessa, enkä sen jälkeen enää heränny. Tuntu että aamu tuli ihan tajuttoman nopeesti, ihan kun en ois nukkunu silmäystäkään sen taulun tippumisen jälkeen. So weird sanon minä! En tykkää tälläsistä kokemuksista yhtään.. Kaiken pahan päälle tänään on vielä maanantai, se raskain, kurjin, tylsin ja väsyttävin päivä viikosta. Voisin aina hyvillä mielin nukkua tän kirotun päivän ylite. Nyt oon kuitenki puhunut, ja toivottavasti joku ymmärti edes pieniä pätkiä tästä epämääräsestä unitarinasta! 

Ps. Käykää äänestämässä mun pepsodent (not) hymyä kisassa! Tästä linkkiä (: 

Annan anteeksi kaiken mihin katuva kaatuu.

Jee taas kerran on huikee viikonloppu takan huippu isosten ja ykkös vetäjien kanssa. Kuvat saa nyt puhua puolestaan, koska oon tosiaan niin väsyny näistä kolmesta "raskaasta" perseily päivästä, että en osaa ajatella nyt muuta kun nukkumista, musiikkia ja suihkua :D Huomenissa koitan saada parempaa matskua aikaan, vaikka ihan sen kunniaks että tän luukun lukia määrä on kasvanu aika huikeesti!! Teitä on jo 119:o wau, ootte oikeesti mahtavia♥ 

vahvistus.

Nyt ois sitte juhlat juhlittu, laulut laulettu, itkut itketty ja kakut syöty. Ainaki tän viikonlopun osalta.. Edellisessä postauksessa jo arvelinki etten tuu tänään olemaan ihan täydessä terässä, enkä liiotellu yhtään. Silmäpussit oli ainaki näääääääin isot ja naama oli muutenki ku paskaa syöneellä. Ei ollu nättiä. Kengistä puuttu korkolappu, joten kolinalta ja kilinältä kivisellä maalla en säästyny. Päivä meni kuitenki kokonaisuudessaan ihan hyvin. Kenellekkään ei noussu ehtoollisviinit päähän, kaikki tajus seistä sillon ku piti, kukaan ei kompastunu kävellessään kirkossa, laulut meni kutakuinki nuotilleen (ok nyt liiottelin) ja onnistuttiin jullun kanssa keräämään kolehtiki ilman mitään sen ihmeellisempiä vastoinkäymisiä. Mitä nyt upposin kirkon lattiassa oleviin "reikiin" mun koroilla pariinki eriotteeseen, mut pienet haasteet pitää vaa mielenkiinnon korkeella. Konfirmoinnin jälkeen lähettiin isosten kanssa taksiajelulle, kiertämään läpi vapaaehtosten hölmöjen juhlat, joihin mentiin raiskaamaan vieraiden korvat ja syömään ruuat. kierrettiin yhteensä seittemät pippalot ja viimesessä paikassa tunnelma oli aika uninen. Siihen lisättynä vielä semmonen jomottava pääkipu ja se tunne kun mekko+korkkarit yhdistelmä alkaa 9h jälkeen tuntumaan maailman ahistavimmalta asialta. Sitte ku pääsit kotiin, sait sen ahistavan yhdistelmän pois päältä ja tilalle jumpsuitin.. Suoraansanottuna olo oli ku ois tullu helvetistä taivaaseen! Tällähetkellä mun silmät on lautasen kokoset, katse harittaa ja lukiessa rivit pomppii, eli alan olee valmis nukkumaan. Huomenna meen käymään Katjan luona asuntolassa ja keskustassa ostamassa koulutarvikkeita.. Palaillaan siispä huomenna pirteemissä tunnelmissa. Unia muruset♥