Itkua, naurua, riemua, surua, voittoja ja häviöitä, hetken mielijohteesta tehtyjä tempauksia, vannottuja valoja, sovittuja tapahtumia, yhteisiä hetkiä, ajelua ilman määränpäätä, kouluaamujen vitutusta, ensimmäistä humaltumista, ensimmäistä suudelmaa, viimestä ala-asteen koulupäivää, pelin voittamista, parhaan ystävän halaamista, täysin nuotin vierestä laulamista, itkemistä, nukkumista pienessä tilassa monen ihmisen kanssa, ikävöintiä, kaipuuta, ilman kenkiä juoksemista, häpeemistä, toivotonta omantyylin etsimistä... Voisinpa olla hetken huoleton. Ihan hetken aikaa vaan. Voisin pysäytyyää kellot ja elää siinä hetkessä, hetkessä joka on elämän parasta aikaa. Aikaa jollon susta tuntuu että kaikki on hyvin ja kohallaan. Miks pitää tulla alamäkiä? Tai miks pitää ees ajatella jonkun asian loppumista? Minkä takia kaikki hyvä ei vois vaan jatkua loputtomiin. Olla niinku on aina ennenki ollu. Minkätakia kaiken täytyy muuttua? Ehkä siks, että muutos on pysyvää, mikään muu ei. Ei sen tarttis mennä noin. Just kun oot tottunu johonki tiettyyn kuvioon, sun pitää oppia uus. Heti kun oot tutustunu uusin ihmisiin, sun pitää jo sanoo sille näkemiin. Aina kun luulet että "kaikki taitaa olla kohdallaan" loppujenlopuks mikään ei oo.. Kaikki tää, on vaan hetkellistä. Tapahtuu kerran, ei tuu toistumaan. Kokoajan, kaikki hetket pitäs elää täysillä.. Niistä hetkistä pitäs nauttia, koska ne on hetkiä jotka jää mieleen.. Ne mitkä jää mieleen, on muistoja ja vaan täysillä eletyt hetket muistetaan. Silti en haluis että kaikki jää vaan muistoihin. Liian moni hetki on semmonen, minkä haluisin elää uuestaan. Miks muutoskin ei vois joskus loppua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti