Älä pelkää, tää matka on vasta alkamassa.

"Valehtelisin jos väittäisin, ettei mikään mua pelota.." Puhuin tossa aikasemmin, että olin menossa juttelemaan opon kanssa. Syy miks sinne opon huoneseen olin marssimassa on koulun vaihos. Niinku moni hereillä ollu lukija saattaa tietääki, niin käyn siis tällähetkellä voionmaan lukiota. Toiveena ois saada vaihettua kauppikseen.. Nyt ihan lähiviikkoina se ei tuu onnistumaan, enkä tiiä tuleeko ihan lähi kuukausinakaan. Kauppis on kuulemma ihan täynnä eikä sinne mahu enää opiskelijoita. Pahimassa tapauksessa voin joutua oottamaan kevään yhteishakuihin asti, enkä millään jaksais. Tää kulostaa lapselliselta, mutta en viihy voikkarilla sillein miten mun mielestä koulussa pitäis viihtyä.. Se ei tunnu kotosalta eikä "turvalliselta". Tuntuu, että oon kokoajan vähän varpaillaan enkä uskalla olla se tai sellanen kun oikeesti oon.. En oo tottunu olemaan ikinä huonoin ja tuolla noitten ihmisten keskellä musta vaan tuntuu siltä, etten riitä ja että oon paljon niitä huonompi. Ei kukaan haluu tuntee tollein ? Eikö jatko-opiskelun pitäs olla vapaaehtosta ja että sulla on semmonen tunne et "tää on mulle hyväks" tai että "tänne mä kulun". Missä mun toi fiilis on ? Jossain kannon alla, mistä en todellakaan sitä rupee väkisin kaivaa.. Toivosin että voisin kauppiksen kautta alottaa tän alusta, kokeilla jos viihtyisin paremmin tekemisen, ku teorian parissa ja lukion pääpaino nyt kuitenki on niissä oppikirjoissa.. Toisaalta tuntuu ilkeeltä luovuttaa, tuntuu että meen sieltä mistä aita on matalin vaan koska pelkään kirjotuksia ja tunnen itteni huonommaks. Miks se ei herätä mussa semmosta taisteluhenkee, et perkele meikä ei oo tippakaan huonompi ku nuo ja aion myös näyttää sen tai että saisin semmosen opiskelupuuskan että päättäsin mennä niistä kirjotuksista läpi vaikka väksin, mut ei. Pelkkä kirjotusten ajatteluki saa mulla karvat pystyyn. Okei, niihin on ehkä kolmevuotta, mut loppujenlopuks se on aika lyhyt aika. Pahimmalta kuitenki lukion lopettamisessa tuntuis kavereitten jättäminen. Oon vasta tutustunu ihan huikeisiin ihmisiin ja lähentyny vanhojen kanssa, mut en voi vaan niitten miellyttämisen takia kiduttaa itteeni siellä. En tykkää tällästen asioitten kanssa painimisesta tippaakaan. "...Ois kai siistii antaa periksi. Toteais vain kylmästi, ei tästä mitään tuu. Lähtis kävelemään. Painais oven kiinni perässään"