Ole hetki niinkuin huomista ei olisikaan.

light's gone, days end. Pitkiä huokauksia ja raskas hengitys. Turhautunut katse laskettuna lattiaan.  Mielessä vain kaksi asiaa, sinä ja ikävä. Ahdistaa ja paleltaa. Hiljaisuus laskeutuu huoneeseen ja tyhjyys valtaa mun mielen. Sinne meni. Perkele. Voiko olla mitään hirvittävämpää kuin yksinäisyys ja ikävä ? Vastaus, no ei voi. 

Koitan nukahtaa. Aha, nukkumatti on taas päättänyt jättää yhden välistä. Mikä onni. Väsyttää. Silmien sulkeminen tuntuu suorastaan vastenmielisestä. Ehkä en haluakkaan nukahtaa. Ehkä oon tyhmä.  Valvon ja odotan. Odotan mitä ? Mitä vittua mä odotan ? Sitä, että sä kävelet tosta huoneen ovesta sisään ja halaat mua. Säälittävää, ei niin tapahdu. Ei vaikka huutaisin helvetin lujaa ja kapinoisin kuinka unta vastaan. Oon jääräpää. Ootan että jotain tapahtuu, vaikka hyvin tiedän ettei mitään voi tapahtua. Ootan, ootan lisää. Silmät alkaa sulkeutua. Salaman nopeesti ravistan päätä ja pakotan itteni pitämään ne auki. Kello on puol neljä ja mää nuokun vieläki hereillä.. Usko nyt jo, mitään ei tapahdu. Enkö vois vaan luovuttaa ja nukkua ?  Long night's, strange things.