Koivuniemi 911

Viime viikon maanantaina tulin muitten isosten ja nuorisotyöntekijä Mötsin kanssa Koivuniemen leirikeskukseen joskus yheksän aikoihin. Mun fiilikset oli, noh aika paskat. Ylipäätään koko leirille lähteminen, säännölliset ja määrätyt aikataulut ja pakollinen yhessä oleminen tuntu pakkopullalta, jota mulle syötetään väkisin. Tää on nyt mun toinen vuos isosena, enkä oo vielä kertaakaan ollu huonolla tai epäonnistuuneella leirillä, joten sen varjolla sain pidettyä lipun ainaki puolitangon yläpuolella. Tiesin, että meijän tuleva porukka on loistava jo pelkästään isosten puolesta. Yökkö ja kolme muuta vetäjää oli vielä kirsikkana kakun päällä. Leiriläisistä en tuntenu ennestään ketään ja se oli uutta mulle. Taas oli yks syy enemmän stressata, entäs jos en ookkaan semmonen isonen kun pikkuset haluaa, mitä jos joku menee pieleen ja ainut muisto mitä leiriläisille jää on ikävät oppitunnit, tylsät isoset ja tuskallinen viikko keskellä ei mitään. Kaikkia näitä asioita pyörittelen ennen leiriä ja vielä leirilläkin mun päässä.

Oltiin Jennan kanssa ainoot toisen vuoden isoset meijän seittemän hengen joukkueesta. Oltiin jo etukäteen varauduttu ottamaan vähän enemmän vastuuta. Ensimmäiset päivät meni multa ainakin lähes kokonaan ohi. En saanu mitään kontaktia leiriläisiin ja mua ahisti. Ahisti aivan helvetisti, halusin pois. Yhtenä iltana käytiin juttelemassa vetäjien kanssa ja se autto. Seuraavana päivänä kaikki oli jo paljon paremmin ja siitä saan kiittää eniten muita isosia ja mörönsyötti Miikaa, jotka jakso nauraa ja pitää positiivista ilmapiiriä yllä. Toinen iso kiitos kuuluu leiriläisille, joista varmaan moni alussa mietti että mikä hitto mää oon kun en puhu kenellekkään pikkuselle mitään, juoksen paikasta A paikkaan B ja suurinpiirtein kiroon kaikki syvinpään ja tulisimpaan helvettiin mikä löytyy.

Vierailupäivän, perjantain jälkeen kaikki alko menemään paremmin. Se että leiriläiset näki vanhempiaan ja kavereita leirin ulkopuolelta raikasti ilmapiiriä ja rikko monta muuria. Perjantain jälkeen koko leiriporukka alko tuntua yhtenäiseltä ja sillon viimestään oli semmonen tunne, että täällä on hyvä olla just näitten ihmisten kanssa. Kun ne alkukankeudet oli voitettu, en ois halunnukkaan lähtee jo 3 päivän päästä..
Viikonloppu meni hurjaa vauhtia ohite ja sitte oliki jo se pelätty sunnuntai-ilta. Viimenen ilta jonka sai viettää tällä porukalla näissä tunnelmissa. Se ilta oliki yks tunteikkaimpia.. Niinku aika usein, kynttilä lähti kiertämään ringin sisällä. Itku silmässä leiriläiset ja vetäjät kerto tuntemuksiaan leiristä, kiitti toisiaan ja voisin vaikka vannoa että aika moni olis halunnu pysäyttää ajan ainakin hetkeks. Ite ainakin olisin sen halunnu tehä. Haluun kiittää jokaista leiriläistä ja voin luvata ettei kenenkään kyyneleet menny hukkaan. Ainaki meille vetäjille niistä jokainen oli tärkeenä merkkinä siitä, että leiri oli ainakin osittain onnistunu. Tälläkin hetkellä yks jos toinenki suolanen vesipisara valuu mun poskilla, mut antaa valua. Ne on vaan onnenkyyneleitä, jotka on Koivuniemen 911 leirin osanottajien aikaansaannoksia. Kiitän ja kumarran mun puolesta ja vielä erikseen Suuri kiitos mötsille, joka toivottavasti luet tän. Niitä ohjeita ja sanontoja ei hetkeen unoha, joita viljelit meijän kaikkien päihin sinä aikana mikä saatiin yhessä viettää, kiitos♥

Viikko on nyt vierähtäny ja oon taas kotona. Sängyllä, jossa vasta viime viikon sunnuntaina jännitin alkavaa riparia. Takataskuun jäi taas paljon uusia asioita mitä opin, kourallinen uusia tuttavuuksia, ihania muistoja ja miljoona uutta syytä miks jatkaa isostoimintaa taas ens vuonna. UUUUZZZ leiri ja uuet itkut oottaa mua taas ens kesänä ja lisäks toivon että ens syksyn koulutuksissa saan nähä monta tän vuoden pikkusta. Isosen työ on rikkaus niinku Iina eilen iltahartaudessa sano, sen hienoutta ei voi ymmärtää ennenkun sen on ite kokenu.

Matkalla tutustumaan suureen tuntemattomaan. Matkalla oppimaan mikä on, tää maailma. Hei tyypit, katsokaa. Täällä eletään parasta aikaa, parasta aikaa. Tätä vuodetkaan ei pysty meiltä tuhoomaan. Luulla muuta ei kukaan saa. Täällä eletään parasta aikaa, parasta aikaa. Sitä ensin tuskin pystyin uskomaan..Yllättävän helppo onkin olla. Huomaan monen muun myös muuttuneen. Itsekään en ole aivan varma mitä musta kumpuaa. Tunnetta näin valtavaa. Hei tyypit, katsokaa. Täällä eletään parasta aikaa, parasta aikaa. Tätä vuodetkaan ei pysty meiltä tuhoomaan. Luulla muuta ei kukaan saa. Täällä eletään parasta aikaa, parasta aikaa. Sitten koitti kotiinlähdön aika. Ei kukaan pois tahtonutkaan. Tuun muistaan tän ajan ja paikan. Kyl me vielä kohdataan, yhdessä taas kuljetaan. Eikä meitä kukaan voi voittaa! Hei tyypit, katsokaa. Täällä eletään parasta aikaa, parasta aikaa. Tätä vuodetkaan ei pysty meiltä tuhoomaan. Luulla muuta ei kukaan saa.

KIITOS♥