six months later♥

Oon huomannu että mun viime postaukset on pyöriny aika paljon tän yhen sankarin ympärillä, mutta suurin osa mun töistä saadusta vapaa-ajasta on kulunukki just tän kyseisen ihmisen seurassa. Tällä postauksella on nyt kuitenki eri merkitys kun kertoo päivän kuulumisia tai muuta vastaavaa arkista hömpötystä. En oo hyvä kirjottamaan mitään näin "herkkää", koska aikasemmin ei oo ollu tarvetta tälläsille. Jotain tän tyylistä postausta on toivottukkin, enkä nyt oo varma toteutanko sen oikein, mutta yritän parhaani! Otsikko avaa aihetta varmaan jo vähän, mutta voisin silti valasta lukijoita vielä lisää...

Heinäkuun 1. päivänä tuli tasan puol vuotta täyteen kulunutta vuotta 2013 ja puol vuotta siitä kun Niko tuli sekottamaan mun päiväjärjestystä. Mun uus vuos alko tosi huonosti. Makasin sängyssä yöpaita päällä vielä seittemän aikaan illalla ja olin ihan varma että makaan koko uuden vuoden siinä. Sain kuitenki mun kaverilta puhelun, että tulisin sen ja parin muun kanssa ensin veturille ja lähettäis siitä sitten yhessä ettimään jotakin menoo. Ensimmäinen reaktio oli että en tiiä jaksanko enää lähtee mihinkään kun fiiliskin oli mikä oli.. Thanks god kuitenkin että lähin. koska fiksut voi jo varmaan päätellä, että "pariin muuhun" lukeutu myös tämä kuuluisa Niko.. Eipä ollu meijän ensimmäinen kohtaamispaikka kovinkaan romanttinen, mutta voihan se tarina alkaa vaikka postilaatikolta? 

Pääsin veturille ja ei ei ollu mikään "ensisilmäyksestä" juttu. Hädintuskin katottiin toisiamme silmiin tai puhuttiin toisillemme. Istuttiin siinä porukalla vähän aikaa ja miettiin mitä keksitään. Vähän ajan päästä sitte lähettiinki veturilta jatkamaan matkaa, kierrettiin muutamat eri pippalot ja loppujenlopuks löydettiin ittemme seisomassa pakkasessa aamu neljän aikaan keljonkankaan abc:n kohalta.. Oli helvetin kylmä eikä kyydistä kotiin oikeen ollu tietoo. Lopulta sain kuitenki hommattua itelleni ja parille muulle kyydin pois, mutta Nikon kohtalo oli vielä vähän arvotus. Ajattelin että eipä sitä voi sinne uloskaan jättää, joten korjasin pojan talteen ja lopulta sitte löydettiinki ittemme meiltä. Kello näytti jo viittä ellei kuuttakin. Tarkotus oli ensin, että niko menee kotiinsa yöks, mutta päätyki sitte mun viereen nukkumaan..

Aamulla oli vähän vaivaantunu tunnelma, kun tosiaan ei tunnettu toisiamme juuri ollenkaan.. Onneks tai ehkä ei niin onneks niko sai sitte kyydin aika nopeesti heräämisen jälkeen kotiinsa. Heti sen jälkeen ku ovi oli sulkeutunu ja tää yövieras kävelly siitä ulos mut valtas tosi tyhjä ja hölmö olo. Aattelin kuitenki että ei tästä varmaan mitään vois tulla, eihä me ees tunneta toisiamme. Jos ei muuta niin numero mulle oli jääny muistoks puhelimeen.. En tiiä mitä tää toinen osapuoli sillon ajatteli, mut muhun niko teki vaikutuksen. Pelottavan vaikutuksen.

Vähän aikaa mietin ja keräsin rohkeutta. Tein kuitenki aika nopeen päätöksen ja uskalsin ottaa sen numeron käyttöön mikä mun puhelimeen oli tallentunu ja lähettää Nikolle viestiä. Alussa meijän keskustelu oli niin kankeeta, että olin 100% varma että ei tästä mitään tule, vaikka jotain toiveita herättelinki jossai mun pääkopan nurkassa. Tutustuminen tuntu vaikeelta, vaikka toi välimatka nyt ei iso olekkaan. Ei vaan tuntunu luontevalta noin randomin alotuksen jälkeen pyytää toista kahville..
Jossainvaiheessa tapahtu kuitenki jotain ja alettiin puhua enemmän tai oikeestaan joka päivä. Tilanteet joissa nähtiin oli aina vähän outoja, yleisimpiä oli kaukalo ja bileet. Tai ainaki niin pitkään oli, kun kerran sitte eksyin Nikon luokse yöks. Sen jälkeen kaikki oikeestaan lähtiki menemään normaalilla tavalla eteenpäi.. Nähtiin ihan normaaleissa merkeissä, vietettiin toistemme luona öitä muutenki ku sattumalta ja tutustuttiin kunnolla toistemme vanhempiin. En oikeestaan osaa ees sanoo missä vaiheessa kaikesta tuli luonnollista. 

Ja noh.. Tässä sitä nyt ollaan. Puolen vuoden verran on takana yhteiseloo ja vaikka se nyt ei vielä mikään jumalaton määrä ookkaan, niin sen aikana on kerenny sattua ja tapahtua vaikka ja mitä. Mitään en kyllä kadu, paitsi ehkä jotain pieniä yksityikohtia, mutta tehtyä ei saa tekemättömäks ja ehkä ihan hyvä niin. Tää 1. päivä nyt ei  virallisesti olis meijän "vuosipäivä" eikä "kuukausipäivä", mutta loppujenlopuks onko sillä mitään merkitystä. Mitä väliä sillä virallisella päivällä on, koska kuitenki jo uudesta vuodesta asti tää sankari on ollu osa mun arkipäivää ensin pienissä määrin ja päiväpäivältä vaan enemmän ja enemmän. Mulle just tää ensimmäinen päivä on kaikista merkityksellisin, koska sen jälkeen kaikki on ollu omallatavallaan erilaista. Parempaa. 

Enää yheksän päivää ja me ollaan viettämässä lämpösiä lomapäiviä Turkissa altaan reunalla jotkut hikoilevat huurteiset kädessä. En vois enää keksiä parempaa tapaa juhlistaa kuluneita kuukausia ja Nikon 18-vuotis synttäreitä, kun yhessä jossain ulkomailla. Nyt mun on pakko heittääntyä lällyks ja todeta että ajatteli kuka mitä tahansa niin meikä ainaki rakastaa tätä uunoo kaikista sen vioista ja idioottimaisista ajatuksista huolimatta. Kiitos että jaksat kattoo mua huonoina ja hyvinä päivinä, olla tukena ja silti vittuilla mulle mun idioottimaisista toilailuista taukoomatta♥

Hey idiot, I love you♥