11/03/2014

Long time no see - treenipostaus!

 photo masu_zps98ccd261.jpg
En oo pitkään aikaan postannu mitään urheiluun liittyvää tänne tai mihinkään muuallekaan, joten aattelin että nyt vois olla ihan hyvä sauma vähän raottaa mitä mun elämään kuuluu sillon, kun oon pukeutunu farkkujen siasta maailman parhaimpiin Niken treenitrikoisiin. Vaikka salilla käynti, lenkkeily ja vielä pari kuukautta takaperin myös jalkapallo, onki yks iso osa mun arkipäivää ja koko elämää, en silti tuo sitä täällä blogin puolella kauheesti esille. Meillähän oli/on Katjan kanssa yhteinen treeniblogi click!, joka mun näkemyksen mukaan on ne "parhaat päivänsä" nähny, tai ainakaan sinne ei ole elokuun jälkene paljon tekstiä syntyny. Kahen blogin ylläpitäminen on kuitenki melko raskasta ja vaikka rakastankin urheilua kaikessa sen sanan merkityksissä, niin silti mä nautin siitä, että voin postata mustakin asioista, kun kyykkäämisestä ja painojen nostosta, huonoista ja hyvistä treeneistä. Kuitenkin mä haluaisin, että saisin tän mun rakkaan ajanvietteen tuotua jotenkin paremmin täällä esille. Heitänkin nyt pallon lukijoille ja kysyn, että kiinnostaako teitä lukea mitään treenaamiseen liittyvää, ruoka- tai treenivinkkejä, mun treenimotiiveja tai mitään muutakaan, mikä viittaa urheiluun ? Vanhasta blogista, jonka linkki löytyy ylempää, voi vähän hakea jotain ideaa siitä mitä tännekin vois olla tulossa. Mä en aijo muuttaa tästä mitään täydellistä elämäntaparemonttitreenihömppä-blogia, vaan ihan omaks motivaatioks ja mielellään tiestysti myös muiden, haluisin saada jotain uutta sisältää tänne kaiken muun lisäks, joten kertokaa mielipiteenne !? 
 photo ma2jpg_zps18583951.jpg

12 kommenttia:

  1. Mua kiinnostaa aina kaikki urheiluun liittyvä, koska mä en enää oikein jaksa lukea blogeja (jos siellä ei ole mitään erikoista, joka jollakin tavalla inspirois) (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! Täytyy siis jatkossa alkaa panostamaan myös treenipostauksiin ;-)

      Poista
  2. kiinnostaa urheilujutut! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes! Tämmöstä palautetta mä vähän toivoinkin :p

      Poista
  3. Muakin kiinnostaisi lukea urheilusta enemmän !:) Sait muuten uuden lukian.;)

    VastaaPoista
  4. Oi kiva blogi sulla, täytyy käydä useemminki kattomassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä jos yhtään miellyttää :-) Ja kiitos!

      Poista
  5. Todellakin jotaki urheilujuttuja tännekki ! On kiva lukee joltaki tuntemalta henkilöltä semmosia urheilu juttui tai tuntuu et se into tarttuu paremmin, ainaki mulla on niin :) ps. Oot oikeesti ihanassa kunnossa jo ny ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana♥ Kiva jos saan kannatusta tähän ideaan, huippua! :-)

      Poista
  6. muaki kiinnnostaa urheilujutut!! varsinkin kaikki erilaiset treenivinkit mitkä sä oot ite kokenu hyviks :) esim just jotkut tietyt liikkeet yms. ja reseptejä on myös aina mukava lukee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! Täytyy siis alkaa toteuttamaan tätä ideaa :-) Kiitos.

      Poista

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla